Kasvucastin tässä jaksossa vieraana on palkittu yrittäjä Fadumo Ali, joka on kasvattanut terveysalan henkilöstövuokrausta tekevän yrityksensä Hoiwan vain muutamassa vuodessa lähes kymmeneen miljoonaan euroon - ennen kuin yksi poliittinen päätös syöksi koko toimialan jättimäiseen murrokseen ja liikevaihdon murto-osaan huippuluvuista.
Fadumo on jo pitkään puhunut Hoiwan olevan terveystoimialan sijaan ohjelmistobisneksessä, mutta mitä se tarkoittaa ja millainen on Hoiwan kasvutarina?
Tässä Kasvucastin jaksossa vieraanamme on kaikille suomalaisille tuttu viihdyttäjä Ali Jahangiri. Alin koomikkopuoli ja kauppiasura ovat kaikille tuttuja, mutta vähemmän tunnettu puoli on sarjayrittäjyys ja piensijoittajuus. Ali on aktiivisesti mukana kolmen eri yrityksen pyörittämisen arjessa ja sen lisäksi sijoittajana ja neuvonantajana kourallisessa muita yrityksiä.
Millaista on olla samaan aikaan koomikko ja vakavasti otettava yrittäjä? Tämä Kasvucastin jakso on tarina aika epätyypillisestä sarjayrittäjyydestä.
Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme kosmetiikkatoimija Smuutin tarinan. Kaikki sai alkunsa onnekkaasta vaihto-opiskeluun liittyvästä sattumuksesta ja vain muutamaa vuotta myöhemmin pystyssä on oma tuotebrändi, laaja jakeluverkosto ja 8 miljoonaa euroa liikevaihtoa. Matkalle on mahtunut kaikenlaista ja yrittäjä Jenni Ahokas kertoo avoimesti tarinan käännekohdista aina ensimmäisistä Korean matkoista viime aikojen tuotantohaasteisiin.
Tällä kertaa Kasvucastissa kerrotaan parturipalvelu M Roomin tarinaa. Tampereella vuonna 2008 saatu ajatus miehille suunnatusta vuosijäsenyyteen perustuvasta parturipalvelusta kasvoi parhaimmillaan 8 maahan ja 2 kahdelle mantereelle, kunnes tuli aika ottaa pari askelta taakse. Nyt alkamassa on uusi kovan kasvun ja kansainvälistymisen vaihe, kun M Room on muuntautumassa Life Feels Good -bränditaloksi (myöh. LFG).
Kasvucastin tässä jaksossa vieraana on markkinointitoimisto Dinglen perustaja Juho Jokinen. Juho perusti somemoderointiin ja someen erikoistuneen Dinglen vuonna 2009, kasvatti sen yli 4 miljoonaan euroon ja myi sitten mediakonserni Allerille vuonna 2014. Dinglen kasvutarina on yhdistelmä onnistumisia ja epäonnistumisia sekä poikkeuksellista yrityskulttuuria.
Tällä kertaa Kasvucastin vieraana on tv:stäkin tuttu Jenni Kynnös. Jenni perusti sometoimisto MySomen vuonna 2017, koska yritykset eivät osanneet hyödyntää videomuotoista somea. Miten ihmeessä oli mahdollista puskea kukoistukseen koronavuosien keskeltä kovaa kasvua tehnyt ja kannattava palvelubisnes, kun melkeinpä kaikilla muilla oli vaikeaa? Ja vain neljässä vuodessa. No ei se ihan helppoa ja suoraviivaista ollutkaan. Kuuntele jakso ja tiedät millaisten käännekohtien kautta matka taittui onnistuneeseen exittiin Ilkka Yhtymän hoiviin vuonna 2021.
Tässä jaksossa vieraanamme on Karri Koivuniemi, joka turhautui verkkokauppamainonnan mittaamiseen vuonna 2017, ei meinannut millään löytää co-founderia, onnistui breikkaamaan Shopifyn ekosysteemin suosituimpien appien joukkoon ja exitoi analytiikkatyökaly Lifetimelyn onnistuneesti mielenkiintoisten käänteiden jälkeen jo vuonna 2022.
Podcastin nimen ja kuvauksen pohjalta voit jo ehkä arvata oleellisen, mutta mikäli haluat kuulla sen myös suoraan hevosen suusta niin kuuntele tämä 58 sekuntinen.